Pikkujoulut Ideoita!

Juhlien, erityisesti pikkujoulujen järjestäminen saattaa olla hyvinkin aikaavievää ja stressaavaa. Harvoin käy niin että asiat vain järjestyvät itsestään ja pää pursuaa ideoita. Koordinaattorimme Liisi ja Laura kirjoittivat viime syksynä vinkkejä pikkujoulujen järjestämiseen. Tässä olisi vielä muutama ajatus lisää auttamaan sinua vuoden tärkeimmän juhlan järjestelyissä. 

Pikkujoulujen tärkeys

Pikkujouluista voi saada paljon irti niin yritys kuin osallistujat. Pikkujoulut miellettään meillä yhdeksi tärkeimmistä yrityksen juhlista. Tämä on hyvä tapa tuoda esille mitä vuoden aikana on tapahtunut ja jakaa kiitosta, joka usein kiireen keskellä unohtuu. Ryhmähenkeä nostattavaa ohjelmaa ja agendaa on hyvä miettiä, varsinkin jos joukossa on uusia tiimiläisiä. Vuosi hujahtaa usein vauhdilla, eikä yhteistä tekemistä ehditä järjestää, ota siis kaikki irti tästä tilaisuudesta!

Isompi ei ole aina parempi

Tunne tiimisi ja mieti mikä on heille tärkeää. Kallein ohjelmanumero ei ole aina paras vaihtoehto. Iltaa täydentävänä ohjelmana esimerkiksi jo niin monena vuonna tehty Secret Santa saatta olla varteenotettava vaihotehto. Mikäli tavaroiden antaminen kyllästyttää voi miettiä että rajaa lahjat täysin aineettomiin asioihin. Tällöin lahja voi olla esimerkiksi yhteinen lenkki, terassin siivous, kahvihetki, illallinen tai mitä tahansa muuta jossa vietetään yhdessä aikaa.

Muistot

Jotta juhla ei jää vain yhteen iltaan, mieti miten muistot saa ikuistettua ja jaettua myös jälkikäteen. Jokainen osallistuja ottaa varmuudella kuvia ja voittekin luoda yhteisen hastagin kuvien jakamista varten. Esimerkiksi photobooth tai valokuvausseinä on myös hyvä lisä ja ohjelmanumero, näitä pystyy personoimaan yrityksen ja teeman mukaan helposti.