HUONEen tarina

Maailma tuntuu kutistuvan jalkojemme alla ja kaukaisetkin ihmiset tuntuvat olevan lähempänä kuin ennen. Pienen malesialaiskylän tytöstä, Evonista, ei vain aluksi tuntunut lainkaan siltä, kun hän vain 19-vuotiaana matkasi Eurooppaan ja päätyi lopulta Suomeen. Silti hän päätti ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja luoda jotakin ennennäkemätöntä.

Lue HUONEen tarina

Olen kuullut monilta ihmisiltä, että ennen HUONEtta he inhosivat kokouksia. Nyt he toivovat, että olisivat aina täällä.

Laura Tomula HR Manager, HUONE International

Ura HUONEella

HUONE on matkalla kaikkiin maailman merkittävimpiin kokous- ja konferenssikaupunkeihin.Emme vielä tiedä kaikkea, mutta opimme ja parannamme päivä päivältä. Siksi pidämme jatkuvasti silmämme ja ovemme auki lahjakkaille yksilöille. Ratkaisevaa kuitenkin on asenne. Pidämme arvossa työteliäitä, oppimista arvostavia ja ennen kaikkea — tiimipelaajia. Tapahtuma-ala on yhtä hullunmyllyä. Lupaamme hauskan työympäristön, jossa yksikään päivä ei ole samanlainen!

Tule meille töihin

HUONEen liiketoiminta on auttamista. Joitakin autamme järjestämään paremman kokouksen. Toisten auttamiseen taas tarvitaan jotakin enemmän, emmekä peräänny vastuusta.

Me välitämme

Ihmiset  – vieraamme, henkilökuntamme, maailmamme – tekevät HUONEen. Tehtävämme on varmistaa, että asiat ovat kaikilla paremmin. Siksi teemme parhaamme , jotta kaikki HUONEet ovat enemmän kuin mahtavia työpaikkoja. Annamme omastamme meitä ympäröiville ihmisille ja yhteisöille. Ja emme rajaa tätä vain HUONEen sijainteihin, vaan tarkoitamme koko maapalloa.

Lue lisää

Palkinnot

award01
award02
award03
award04
award05
Best_Workplaces_Finland_HUONE_Helsinki_

Me HUONEella

Olemme raisu joukko tekijöitä. On oltava, kun hommana on edistää luovaa kaaosta. Monenlaiset kokemuksemme, taitomme ja taustamme tekevät HUONEesta mukavan tulla ja olla. Jokainen meistä on sitoutunut ja kunnianhimoinen tekemään HUONEesta sen menestystarinan, jonka näet tänä päivänä. HUONEen kasvutarinaa luotsaa HUONEen perhe ja hallitus.